Jossun päiväkirja

[Riina]

Sir Johannes

[Lily]

07/08/2017

Äitini auto pysähtyi Naavan tallin pihaan. Olin ollut täällä vain kerranennen, silloin olin päättänyt ryhtyä hoitamaan puoliveriruunaa Jossua, vaikka olin vain nähnyt punaisen hevosen käyskentelemässä tarhassa. Nousin autosta ja vain löin oven kiinni perässäni, oli minulla omakin auto, mutta äiti ei mielellään antanut minun ajaa. Pelkäsi että jalkani tunnottomuus vaikuttaisi liikaa ajamiseen. Pyöräytin itsekseni silmiäni ja lähdin kävelemään hieman ontuvasti kohti vaatimatomta, mutta kaunista tallirakennusta.

Kannoin tallitupaan kypäräni, ratsastussaappaani, raipan ja hanskat. Vein ne kaappiin, jota koristikin jo nimeni, vaikka en ollut kaappiani kertaakaan aikaisemmin nähnyt. Saa nähdä miten viihtyisin ratsastuskoulussa. Jossu menisi tunnille vasta illalla, joten ehtisin hyvin käyttää aamupäivän omaan hoitohevoseeni tutustumiseen. Kuulin tallin oven käyvän ja huokaisin syvään. Joutuisin kohtaamaan jonkun ihmisen. Virittelin kasvoilleni hieman leppoisamman ilmeen ja astuin ulos tallituvasta. Sen yhden suomenhevosen karsinalla hääräsi joku vaaleahiuksinen tyttö. Tämä huomasi minut nopeasti ja tytön kasvoille levisi iloinen hymy.
"Lily, oletan?" tämä kysyi suoraan ja nyökkäsin lähes huomaamattomasti. Silmäilin tyttöä päästä varpaisiin, mutta tätä ei tuntunut haittaavan.
"Mä olen Riina, oon täällä oppisopimuksella, opiskelen ratsastuksenohjaajaksi", tämä alkoi heti kertoa reippaasti.
"Okei... mä opiskelen satulasepäksi", mutisin, vaikka tuskin edessäni seisovaa tyttöä kiinnostaa mitä minä teen elämälläni.
"Kiva, se on varmaan mielenkiintoista?" Riina jatkoi heti. Kohotin kulmakarvojani hieman hämmentyneenä.
"Juu, onhan se ihan kivaa", sanoin vielä ja yritin keksiä pakotietä pois tästä tilanteesta. Ihmisten seurassa oleminen ei jotenkaan ole se omin juttu minulle.

Hetken kiusallisen jutustelun jälkeen pääsin vihdoin hakemaan Jossua tarhalta. Se muistutti surullisen paljon vanhaa hevostani Ramonaa, joka menehtyi auto-onnettomuudessa vain puolisen vuotta sitten. Siksi varmaan Jossu huomioni herättikin. Jossu oli yksin tarhassa, kun Riina oli jo aikaisemmin hakenut sen tarhakaverin ilmeisesti ratsastettavakseen. Nappasin ruunan riimunnarun aidan tolpasta ja menin sisälle tarhaan. Puoliverinen käveli suoraan luokseni ja hamuili lempeästi turvallaan kättäni. Kasvoilleni levisi väkisinkin lempeä hymy ja napsautin riimunnarun kiinni ruunan riimuun. Jossu lähti seuraamaan minua kiltisti tarhalta talliin, jossa vein sen omaan karsinaansa ja nappasin ruunalta riimun pois.

Harjailin Jossua rauhallisesti hyräillen. Riina oli juuri lähtenyt sen Jossun suokkitarhakaverin, Harmo sen nimi taisi olla, kanssa kentälle ja olimme jääneet kahdestaan talliin. Jossun punainen karva oli melko pölyinen ja sainkin pölyttää ruunan monta kertaa pölyharjalla. Selvitin ruunan lyhyeksi leikatun ratsunharjan ja harjasin vielä hännänkin huolellisesti. Naavan tallilla oli sellainen kivan rauhallinen tunnelma, ainakin näin aamupäivällä kun kaikkialla ei vilistänyt tuntilaisia. Olin onnellinen paluustani tallille, vaikka edelleen mielessäni pyöri Ramona ja muisto siitä, kuinka tamma oli maannut elottomana tien reunassa auton törmättyä siihen. Kyynel vierähti poskelleni ja nojasin hetkeksi pääni Jossun kaulaa vasten. En ollut uskonut pystyväni jatkamaan rakasta harrastustani sen jälkeen, mutta siinä minä nyt taas olin, tallilla harjaamassa hevosta. Samaan aikaan Ramonaa muistuttavan Jossun katseleminen satutti, mutta se toi myös lohtua. Hymyilin Jossulle lempeästi ruunan vilkaistessa minua ihmeissään. Vaihdoin harjani kaviokoukkuun.

Tänään minulla ei ollut tämän kummempia suunnitelmia, oli kiva päästä vähän katsomaan paikkoja tarkemmin ja tutustumaan Jossuun. Viimeistään viikonloppuna kapuaisin ruunan selkäänkin, mutta ei minulla ole mikään kiire. Pujotin ruunalle riimun päähän ja lähdimme yhdessä kävelemään ulos tallista takaisin tarhoille. Riina ratsasti Harmoa kentällä ja näin ratsukosta silloin tällöin vilahduksen. Päästin Jossun tarhalleen ja jäin hetkeksi väijymään kulman taakse ratsukon menoa. Harmo vaikutti laadukkaalta suomenhevoselta, eikä Riinankaan ratsastustaidoissa ollut mitään valittamista. Hymähdin itsekseni ja lähdin kävelemään tallilta pois vievää tietä pitkin. Äitini tulisi hakemaan minut jonkin matkan päästä ja kävely tekee jalallenikin hyvää. Mitä enemmän teen kaikkea, sitä vetreämmäksi saan jalkaani. Vilkaisin vielä olkani ylitse taakse jäävää Naavan tallia ja varmistuin vielä enemmän siitä, että olin tehnyt oikean ratkaisun hakiessani hoitajaksi Jossulle.

Lily ja Jossu 1hm

[Lily]

14/08/2017

Olin viikonloppuna kiivennyt ensimmäistä kertaa Jossun selkään ja hieman kokeillut miltä puoliverinen tuntuu. Sillä oli kivan pehmeät liikkeet ja ruuna eteni itse, vaikka tarvitsikin pohkeen tukea. Se hieman tuntui ihmettelevän toispuoleista jalkojeni käyttöä, kun oikea jalka ei oikein totellut käskyjäni, mutta pidin kokoajan pitkää kouluraippaa oikeassa kädessäni tehostamassa apuja. Tänään en ollut edes ajatellut mennä tallille, mutta sain kolmen aikoihin Riinalta puhelun. Tyttö kysyi minua illan estetunnille, kun Jossun ratsastaja oli joutunut perumaan kuumeen vuoksi. Tunti oli kuulemma tilaustunti, kun vakiotunnit eivät vielä olleet alkaneet ja tarvittaisiin toinen ratsastaja että tunti pidettäisiin. Jostain kumman syystä menin lupautumaan estetunnille ja jäinkin vain istumaan keittiön pöydän ääreen puhelintani tuijottaen. Olin hypännyt viimeksi melkein vuosi sitten koeratsastaessani Ramonaa ja silloin oikea jalka ei ollut meinannut kestää. Pyörittelin punaista hiustupsua sormieni välissä ja huokaisin syvään, kyllä Jossu minut esteide yli kantaisi vaikka roikkuisin kiinni toisessa jalustimessa. 

Hoidin tallilla Jossun ripeästi kuntoon, sillä oli jo hieman kiirekkin. Lisäkseni tunnille tuli joku blondi minunikäiseni naikkonen Harmolla. Talutimme ratsumme kentälle, jonne Riina oli jo koonnut jonkinlaista esterataa. En ollut kertonut tallilla kenellekkään jalkani tunto-ongelmista, vaikka omistajaperhe ja Riina tiesivätkin maastoesteillä sattuneesta onnettomuudesta. Tänään mitä luultavimmin asia tulisi ilmi, sillä sen näkee jo minun kevennyksestänikin. Nousin ratsaille jakkaralta ja asetuin tukevammin istumaan Jossun mustaan yleissatulaan. Pujotin kädelläni oikean jalustimen jalkaani ja tunnustelin miltä jalustimet tuntuvat. Tänään oikea jalkani tuntui harvinaisen vetreältä, joten eiköhän tästä kunnialla selvitä. Ohjasin Jossun kävelemään hieman uran sisäpuolelle ja kuuntelin hieman huolimattomasti Riinan alkuohjeistusta. Hän kertoi lähinnä tunnin toiselle ratsastajalle siitä miten vasta opiskelee ratsastuksenohjaajaksi, mutta pitää silti silloin tällöin tunteja Naavassa. 

Kokosimme lopulta ohjat ja aloimme verryttelemään ratsujamme ravissa. Kevensin niin suorassa kuin vain pystyin ja muutaman kerran Riina huomauttikin siitä että kevennän hieman kieroon. Otimme alkuverryttelyksi ravipuomeja ja ravasimme muutamien kavalettien ylitse. Laukkatyöskentelyn aloitimme kaarevalla uralla olevalla kavalettijumppasarjalla, jossa tarkoitus oli säilyttää kevyt istunta. Hieman kömpelösti pysyin kevyessä istunnassa ja Jossu eteni kavalettien yli kuin juna. Vähitellen tehtävät muuttuivat ja tunnin lopulla hyppäsimme jo 90cm korkeaa rataa. Muutamalla esteellä jalkani meinasin pettää ja pari kertaa jalustin luiskahti jalasta, mutta pysyin kyydissä ja pääsimme turvallisesti esteiden ylitse. Aloin vähitellen tuntea sisälläni sitä tuttua paloa, joka sinne ilmestyi aina rata- ja maastoesteillä. Ehkä Jossu olisikin tieni takaisin radoille ja inspiraationi alkaa kuntouttamaan jalkaani vielä tehokkaammin. 

Tunnin loputtua olin tyytyväinen itseeni ja taputin Jossua iloisena. Olin niin onnellinen, että laskeutuessani ratsailta unohdin laskeutua vasemmalle jalalleni ja meinasin muksahtaa maahan. Huomasin Riinan katsovan minua hieman hämmentyneesti ja tämä käveli luokseni hieman kysyvä ilme kasvoillaan. 
"Onks kaikki ok?" tämä kysyi ja vilkaisin tätä hieman kummeksuneena. Sitten tajusin että tämä varmaan tarkoitti äskeistä horjahdustani ja tunnin aikana nähtyjä jalan pettämisiä. 
"Aa... joo on", mutisin ja silittelin Jossun turpaa punaisen ruunan katsellessa minua. 
"Ois varmaan pitänyt kertoa etten oo hypännyt ikuisuuksiin, tän pökkelön takia", naurahdin hieman pisteliääseen sävyyn ja taputin oikeaa jalkaani. 
"Se mun onnettomuus maastoesteillä, kaaduttiin mun silloisen hepan kanssa esteen jälkeen ja mun jalka jäi alle. Murtumien paranemisen jälkeen jäi vaan tunnottomuus", selostin nopeasti. 
"No, ei se mitään, nyt tiiän. Kyllä teillä suju hyvin ja eiköhän säännöllisellä työskentelyllä jalkakin saada toimimaan", Riina naurahti ystävälliseen sävyyn, mutta itse vain pyörittelin silmiäni huomaamattomasti. 
"Juu ja pääsempähän ainakin taas ratsastamaan", mutisin vielä ja lähdin sitten taluttamaan Jossua talliin, jonne Harmo ratsastajineen oli jo kadonnut. 

Hoidettuani Jossun, jäin vielä hengailemaan ruunan karsinaan. Se tuuppi minua ystävällisesti turvallaan ja hamusi taskujani herkkujen toivossa. Jossu oli luonteeltaan täysin erilainen kuin aikaisemmat hevostuttavuuteni. Olin aina pitänyt hevosista joissa on haastetta ja niiden luottamuksen voittamiseen menisi aikaa, mutta Jossu oli sellainen kaikkien kaveri. Olihan se kivaa vaihtelua ja punainen ruuna oli kyllä näiden muutaman hoitokerran perusteella hurmannut minut täysin. Meistä tulisi varmasti hyvät ystävät!

Lily ja Jossu 2hm

[Lily]

22/09/2017 

Tämä reilu kuukausi Jossun hoitajana oli ollut takuulla paras kuukausi, mitä minulla on vähään aikaan ollut. Tallilla murheet unohtuvat ja Jossun kanssa touhuaminen on aina hauskaa. Olen muutamalla alkeistunnillakin käynyt auttamassa, ne eivät kyllä mitään miellyttäviä kokemuksia ole olleet, mutta olen aina onnistunut virittämään jonkun feikkihymyn kasvoilleni. Hieman olen onnistunut muihinkin tallilaisiin tutustumaan, kaipa ne ihan kivoja on, eniten mielenkiintoni on kohdistunut Roseen, jonka yleisolemus muistuttaa minua paljon itsestäni. Yrmyilmeinen, rankan taustan omaava. Tietysti Rosen tausta taitaa olla rankempi kuin minulla, siltä tämä ainakin näytti. 

Saapuessani tänään tallille ja taluttaessani Jossun talliin, näin jonkun hääräävän Harmon karsinassa. Kukapa muukaan kuin Rose. Huikkasin tälle moikat ja nainen vastasi jotain mutisemalla. 
"Onko sulla jotain erityisiä suunnitelmia täks päiväks?" kysyin viattomasti ja kurkistin Rosen suuntaan karsinoiden väliseinän yli. 
"Ei, kui nii?" tämä vastasi lyhyesti ja kylmästi melkein mulkaisten minua. En antanut tämän säikäyttää, halusin tutustua naiseen ja sen myös aijon tehdä. 
"Oisitko halunnut lähteä maastoon?" kysyin sitten ja aloin samalla harjailla Jossun punaista ja hieman pörröttävää karvaa. 
"Fine, kai mä voin lähtee", tämä vastasi ja jatkoimme sitten hiljaisuuden vallitessa hevostemme valmistelua. 

"Oon nähny että ratsastat lännensatulalla? Jossultakin löytyy sellainen niin oisitko halunnut neuvoa mulle miten se laitetaan oikeaoppisesti. Ois kiva maastossa kokeilla", kysyin ja yritin rikkoa jään välillämme puhumalla aiheesta, jonka uskoin tuota brittitaustaista naista kiinnostavan. Tämä vain nyökkäsi ja nappasi Jossun karsinan eteen kantamani lännensatulan ja tuli sisälle karsinaan. Aika tarkalleen minun pituiseni nainen heilautti tottunein ottein huovan ja lännensatulan Jossun selkään, samalla selostaen nopeasti ja vähäsanaisesti tärkeimmät asiat mitkä tuli ottaa huomioon. Kiitin tätä ja Rose siirtyi satuloimaan Harmoa. Suitsin ruunan ja nappasin suitsista turpahihnan pois, ei me sitä maastossa mihinkään tarvita. Talutin sitten Jossun pihalle Rosen ja Harmon perässä. 

Alkumatka maastoihin kului hiljaisuuden vallitessa. Rauhallisella hiekkatiellä annoin Jossun kulkea Harmon vierellä, sillä olivathan ne tarhakaveritkin ja näyttivät tulevan hyvin toimeen keskenään. 
"Oot siis Lontoosta?" aloitin keskustelun ja vilkaisin Roseen, joka vain tuijotti eteenpäin.
"Juu", tämä vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen ja vilkaisi minuun. Jotenkin minusta tuntui että nainen ei tahdo puhua menneisyydestään.
"Mä olin ennen kenttäratsastaja, mut jäin hevosen alle, eikä lääkärit enää päästä mua maastoesteille", aloitin ja tunsin samalla hetkellä pienen kivun oikeassa jalassani, mikä oli omituista. Tavallisesti jalka on vain kömpelö ja tunnoton, kipua en ole aikoihin siinä tuntenut. Jätin asian kuitenkin huomiotta ja katsoin Rosea. 
"Oliko sulla oma hevonen?" nainen kysyi ja hoputti Harmoa hieman reippaampaan käyntiin. 
"Joo oli. Loukkaannuin yhellä ponilla, mutta kuntoutumisen jälkeen ostin ihan Jossun näkösen pv-tamman. Se tarina loppu lyhyeen kun sattu taas onnettomuus", mutisin ja silitin mietteliäästi Jossun kaulaa. 
"Mulla on oma hevonen Newerrassa, se on yks yksityistalli tässä aika lähellä", Rose kertoi sitten ja hetkeksi näin naisen kasvoille ilmestyvän pienen hymyn. 

Ravailimme ja laukkailimme rauhallisia hiekkateitä pitkin, juttelimme välillä niitä näitä ja loppujen lopuksi minulla oli ihan hauskaa. Jokin Rosessa oli sellaista, ettei sen naaman tuijottaminen ärsyttänyt minua. Yleensä kaikkien ihmisten seurassa olen vain ärtynyt, mutta jotenkin Rosen hiljainen ja vakava seura sopi minulle. Toivottavasti nainen ei minuakaan ainakaan täysin vihaisi, vaan meistä voisi joskus vaikka tulla ystävätkin. Teimme melko pitkän maastolenkin ja lopulta palasimme takaisin Naavan tallille. Itse harjailin vielä Jossua pois, kun Rose oli viemässä jo Harmoa pois. 
"Otetaan joskus uusiksi", tämä huikkasi hetkeä ennen kuin poistui tallista. Virnistin itsekseni ja taputin Jossun kaulaa. Kotiutuminen Naavan tallille on vihdoin alkanut ihan tosissaan ja ehkä mä lopulta opin tykkäämään tosissani muistakin tallilaisista. 

Lily & Jossu 3hm

[Riina]

Syysmaasto

Jossu ja Lily peltosuoralla.
KP Lilylle!

[Lily]

13/10/2017

Saavuin tallille jo aikaisin aamulla ja ilma oli yllättävänkin miellyttävä. Aurinko oli ajomatkalla hieman pilkahtanutkin pilviverhon takaa. Tänään saisin vihdoin taas ratsastaa Jossulla. Huomasi kyllä, että olin tottunut kilparatsastajan arkeen ja oman hevosen omistamiseen, sillä olin vetänyt herneen nenääni siitä, kun olin hoitajien syyskokouksessa kuullut etten pahemmin saa Jossulla itsenäisesti ratsastaa. Viikonloppuna pari kevyttä ratsastusta vain. Oli minulla mennyt melkein kaksi viikkoa asiasta toipumiseen ja tallille tulo oli ollut vastenmielisempää. Olin kuitenkin päässyt asiasta ainakin suurimmaksi osaksi jo yli ja tottunut ajatukseen, kyllähän minä tiesin jo hakiessani hoitajaksi, että Jossu tekee paljon tunteja, eikä minulla ollut oikeutta valittaa asiasta. 

Hain Jossun hyväntuulisena tarhastaan ja vein punarautiaan suoraan pesarille jalkapesulle. Vaikka ilma olikin tänään mukava, eilinen sade oli saanut hevosten tarhat lainehtimaan ja Jossullakin oli mutaroiskeita aina mahaan saakka. Pesarilla suihkutin ruunan jalat huolella ja kuivasin niitä hieman pyyhkeellä ennenkuin talutin Jossun omaan karsinaansa. Nappasin ruunalta sadeloimen pois ja viikkasin sen siististi karsinan ovessa olevaan loimitelineeseen. Suuntasin hakemaan ruunan harjapakkia varustehuoneesta. 

Hoidin Jossun pirteästi vihellellen ja ruuna nuokkui aloillaan tyytyväisenä. Kaviot puhdistin huolella ja selvitin Jossun harjan ja hännänkin. Jossun siisti ratsuharjakin oli alkanut hieman rehottaa ja pitäisikin varmistaa Reettalta, onko se ok, jos siistin harjan takaisin entiseen uskoonsa. Viritin Jossulle harjapakissa olleet suojat jalkoihin ja vaihdoin itselleni ratsastussaappaat. Saappaiden vetoketjuja sulkiessani tunsin oikeassa jalassani pientä kipua, joka kuitenkin meni nopeasti ohi, joten en usko sen olevan sen vakavampaa. Jalkani on muutenkin temppuillut nyt hieman enemmän, kun olen taas ratsastanut aktiivisemmin, mutta eiköhän jalka pian taas tottuisi tähän uuteen rytmiin. 

Kun Jossu oli täysissä varusteissaan, talutin sen ulos ja suoraan kentälle. Perjantaisin aamupäivät olivat yleensä melko rauhallisia, eikä nytkään tallilla näkynyt ketään. Talutin Jossua hyvät alkukäynnit, jotta sain itseltänikin lihakset hieman lämpimiksi ja kiristin vielä satulavyön ennenkuin nousin selkään. Jossun satula oli inhottava, olen aina inhonnut yleissatuloita, enkä jotenkaan osaa istua niissä. Joutusin taas lyhentämään jalustimiani reijällä, mutta lopulta sain siedettävän istunnan aikaiseksi ja annoin Jossun lähteä kävelemään eteenpäin. 

Jumppasin käynnissä Jossua kahdeksikolla taivutellen sen huolella läpi molempiin suuntiin. Ruuna oli eilen ollut kahdella tunnilla, joten tänään olisi rennon ja palauttelevan ratsastuksen vuoro. Siirryin nopeasti raviin ja jatkoin ratsastamista rennossa ja pitkässä muodossa, jossa Jossukin liikkui mielellään muuttumatta etupainoiseksi. Laukassa otin vain muutamat nostot ja varmistin että laukka pyörii hienosti, jonka jälkeen otin vielä rennot loppuravit. 

Kun olin loppukäynnitkin kävellyt, pysäytin Jossun kentän keskelle ja lähdin laskeutumaan alas. En muistanut varoa oikeaa jalkaani ja sen tömähtäessä maata vasten tunsin viiltävää kipua reidessäni. Jalkani petti alta ja kaaduin maahan kyynelten valuessa silmistäni. Mielessäni pyöri muisto siitä kuinka olin maastoesteillä jäänyt hevosen alle ja kirosin hieman turhankin äänekkäästi istuessani siinä maassa. 

Hetken istuttuani siinä yritin nousta seisomaan, mutta jalka ei ottanut toimiakseen. Näin samassa Riinan hölkkäävän kentälle päin huolestunut ilme kasvoillaan. 
"Lily mitä tapahtui? Putositko sä?" tämä kysyi huolissaan ja kumartui vierelleni. 
"En, ku mun jalka..." mutisin ja huokaisin syvään. En todellakaan tiedä mitä oli tapahtunut, hetki sitten kaikki oli ollut hyvin ja nytkään en tuntenut enää kipua jalassani. Koskiessani reiteeni tunsin jomotusta, mutten tuollaista kamalaa vihlovaa kipua. 
"Sun kannattais mennä lääkäriin", Riina mutisi huolissaan ja nappasi Jossun ohjista kiinni, jonka jälkeen tämä auttoi minut seisomaan. Varovaisesti pystyin varaamaan jalalleni painoa ja lähdin klenkkaamaan Riinan ja Jossun perässä talliin. 

Tallissa otin laukustani kipulääkkeen ja Riinan hoitaessa Jossua pois jumppailin jalkaani tallin käytävällä. 
"Lily sun kannattais mennä lääkäriin", Riina mutisi ja nosti harjasi Jossun kylkeä. 
"En mä, ei niillä kuitenkaan oo mitään uutta sanottavaa. Mun pitää vaan saada jalka taas vertymään", mutisin turhautuneena ja pyörittelin oikean jalkani nilkkaa. 
"No mutta mieti kuitenkin tarkkaan", Riina sanoi vielä ja lähti sitten viemään Jossun varusteita varustehuoneeseen. Itse menin hoitohevoseni karsinaan ja rapsuttelin uupuneena sen otsaa. Kyllä minä tämän jalkani kanssa pärjään, varmasti pian turhat särytkin lakkaavat ja palaan taas vain siihen vanhaan voimattomuuteen. Niin se oli viimeksikin ollut kun olin alkanut aktiivisemmin ratsastaa, muutaman kuukautta jalka oli vastustellut, mutta sen jälkeen oli taas alkanut sujua. 

Lily ja Jossu 4hm